METKAzine #9 - marraskuu 2011
Pääkirjoitus
Luokkajako

Opiskellessani vuosina 2003-2008 Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadiassa olin kateellinen yliopistossa opiskeleville tutuilleni. He asioivat muitta mutkitta Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n heille tarjoamissa palveluissa: lääkärin vastaanotolla, hammaslääkärissä, fysioterapiassa, psykiatrisessa terveydenhuollossa. Kun itse aloin selvitellä, AMK-opiskelijan terveydenhuoltoon hammaslääkäri, löysin ainoastaan ilmoitustaululla roikkuvan A4-tulosteen, jossa kerrottiin terveydenhoitajan ottavan vastaan muutaman tunnin ajan viikossa. Siinä tunsi itsensä toisen luokan opiskelijaksi yliopisto-opiskelijoiden rinnalla.
YTHS on perustettu 50-luvulla ja on palvellut yliopisto-opiskelijoita jo useita vuosikymmeniä. Mihin tahansa yliopistomaailman instituutioon verrattuna ammattikorkeakoulut ovat uusi asia. Ammattikorkeakoulujen aloittaessa vuonna 1996 YTHS:llä ei ollut resursseja ottaa kontolleen myös niiden opiskelijoita. Heidän terveydenhuoltonsa jäi kunnallisten palveluiden varaan, eikä ammattikorkeakouluopiskelijoilla ole omia terveydenhoitajia, lääkäreistä puhumattakaan, jotka työskentelisivät kokopäiväisesti opiskeluterveydenhuollossa. He asioivat kunnan jo muutenkin kuormitettujen palveluiden parissa.
Tähän liittyen METKA yhdessä Arcada Studerandekår ASKin ja Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta LAUREAMKOn kanssa julkaisi kannanoton, jossa vaaditaan opiskelijaterveydenhuollon parantamista pääkaupunkiseudulla.
Yksi askel parempaan opiskeluterveydenhuoltoon voi olla Seinäjoen ja Lappeenrannan ammattikorkeakouluissa alkanut YTHS-pilotointi, jossa ammattikorkeakouluopiskelijat ovat voineet käyttää paikallisia YTHS:n palveluita. Tavoitteena on laajentaa kokeilua paikkakuntien pääkampuksilta myös sivukampuksille ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK on asettunut ajamaan ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuoltoa YTHS-mallin mukaiseksi myös laajemmin maahan.
Ehkä nämä ovat ensimmäisiä askeleita siihen suuntaan, että myös ammattikorkeakouluopiskelijoille saadaan kunnollinen terveydenhuolto?
Ilkka Helo
METKAn tiedottaja

METKAlainen äänessä - palstalla vaihtuva kirjoittaja METKAn toimistolta avautuu mieleisestään aiheesta.
Hiekkalaatikkoleikkejä?

Opiskelija-aktiivit, eli se pieni osa opiskelijoista, jotka jaksavat opintojensa ja toimeentulonsa hankkimisen lisäksi olla mukana opiskelijakuntien ja muiden opiskelijajärjestöjen toiminnassa, ovat korvaamaton voimavara kyseisille yhteisöille. Opiskelija-aktiivit järjestävät tapahtumia ja muuta toimintaa opiskelijatovereilleen, toimivat vertaistukena, pohtivat opiskelijoiden asemaa yhteiskunnassa ja ennen kaikkea vaikuttavat opiskelijoiden paremman huomisen toteutumiseksi. Myös METKAn toiminta olisi vain kalpea varjo nykyisesta ilman näitä tapahtumissa auttavia ja kokouksissa istuvia työmyyriä, jotka saavat käytännössä vain hyvän mielen palkkioksi työstään. Otan lakin päästä ja kumarran syvään kaikille opiskelija-aktiiveille!
Metropolian noin 15000 opiskelijasta vain hieman alle puolet on liittynyt opiskelijakunnan jäseniksi. Toinen puoli hoitaa opiskelija-alennuksensa muulla tavoin ja nauttii, tai kärsii näkökulmasta riippuen, siinä sivussa opiskelijakunnan toiminnan ja edunvalvonnan tuloksista. Surullisin esimerkki opiskelijoiden kiinnostuksesta opiskelijakunnan tekemisiä kohtaan on juuri päättyneiden edustajistovaalien äänimäärä. Vain noin 500 jäsentä kävi antamassa äänensä vaaleissa. Näyttääkin huolestuttavasti siltä, että opiskelijakunnan tärkeimmät päätökset tekevä edustajisto on hyvää vauhtia muodostumassa nykyisten aktiivien omaksi hiekkalaatikoksi. Tämän vuoden hallituksessa istuvat ehdokkaat saivat yhteensä 35% kaikista äänistä! Nykyiset aktiivit siis nauttivat 500:n äänensä antaneen joukossa suurta luottamusta, mikä on tietysti hyvä. Asiaan voi kuitenkin ottaa toisenkin näkökulman.
Mielestäni opiskelijakuntamme on vaarassa ajautua samankaltaiseen tilanteeseen kuin Suomen ev.lut. kirkko. Asiaansa kiihkeästi uskovat (opiskelija-)aktiivit tekevät päätöksiä ja muokkaavat toimintaa omien tarpeidensa mukaiseksi. Suurta osaa jäsenistä puolestaan kiinnostaa yhä vähemmän. Tämä johtaa siihen, että aktiivien määrä vähenee entisestään ja noidankehä on valmis. Kirkosta on jo erottu joukoittain, toivottavasti opiskelijakunnan kohdalla edessä ei ole sama kohtalo.
Opiskelijakunnan pitäisikin pystyä palvelemaan ja tavoittamaan mahdollisimman hyvin myös niitä jäseniään, jotka haluavat opiskelija-aktivismin sijaan keskittyä opintoihinsa ja harrastuksiinsa. Uskon, että hyvin tehtävänsä hoitava ja jäseniänsä palveleva opiskelijakunta houkuttelee opiskelijoita aktivoitumaan myös vaaleissa sekä toimimaan opiskelija-aktiiveina, jolloin se ”huomisen opiskelijan” arki voi oikeasti olla parempi.
Ville Savilampi
METKAn pääsihteeri
ps. Jos mieleen tuli, että ratkaistaan alhainen äänestys- ja jäsenprosentti tiedotusta lisäämällä, ei se mielestäni ole todellinen ratkaisu. Muutoksen pitää tapahtua itse toimintaa kehittämällä.

Lyhyesti
METKAn Joni ja Heli SAMOKin hallitukseen!

METKAn puheenjohtaja Heli Saikko ja liikuntavastaava Joni Vainikainen on valittu Suomen ammattikorkeakoulu-opiskelijakuntien liitto SAMOK hallitukseen vuodelle 2012!
Heli valittiin SAMOKin varapuheenjohtajaksi selvin lukemin heti ensimmäisellä kierroksella ja Joni sai hallituspaikan tiukan väännön päätteeksi. Kumpikin on nähty toimituksessa iloisena valinnasta ja innokkaana tarttumaan uusiin haasteisiin.
METKA onnittelee valittuja ja valmistautuu, vähän haikeana, sanomaan näkemiin!
Lisää aiheesta METKAn sivuilla.

Tutorien kuulumiset

Tutoroinnissa hilpakka meininki jatkuu. Uusien vertaistutorien koulutukset polkaistaan ensi viikolla käyntiin, mukaan on tulossa 70 uutta vertaistutoria! Tämä joukko on toivottavasti tammikuussa valmis toivottamaan uudet opiskelijat tervetulleiksi. Koulutuksia varten on innolla muokattu uutta versiota tutorin käsikirjasta, jonka uunituoreen painoksen tutorit saavat ensi viikolla käsiinsä.
Vanhojen tutorien jatkokoulutus sujui lokakuun lopussa leppoisissa merkeissä. Mukana oli 13 tutoria, joukossa myös muutama tuleva tutor-vastaava. Vanhat tutorit saavat näin loppuvuodesta myös hieman hemmottelua osakseen, ensin tutorien stand up-virkistysillan merkeissä ja myöhemmin tutoreiden yhteisissä pikkujouluissa. He ovat varmasti hemmottelunsa ansainneet!
Matleena Ikola
METKAn tutorsihteeri

Urheiluruutu

METKAn Kevin Collet on siirtynyt muihin tehtäviin maalipallovalmennuksen pariin ja uutena liikuntakoordinaattorina aloitti Sami Pesonen.
Kysymys, joka kuuluu urheilijoilta kysyä: miltä nyt tuntuu?
Mahtavalta! Hienoa päästä jatkamaan Kevinin hyvin ansiokkaasti tallaamia jalanjälkiä METKAn liikuntasuunnittelijana! Mukava METKAn porukka on ottanut minut hyvin vastaan ja työtä on riittänyt ihan niin paljon kun on jaksanut tehdä. Opiskelijaliikunnan kehitysmahdollisuudet ovat mielestäni rajattomat.
Millaista kokemusta sinulla on urheilun saralta?
Olen ollut aktiiviurheilija pienestä pitäen, lajeina jääkiekko ja amerikkalainen jalkapallo. Tällä
hetkellä toimin fysiikkavalmentajana Vantaan TAFT:ssa ja miesten amerikkalaisen jalkapallon maajoukkueessa. Kävin METKAn ryhmäliikuntaohjaajakoulutuksen ja innostuin liikuntatuntien vetämisestä ja olenkin nyt vetänyt kahvakuulatunteja Vanhalla Viertotiellä. Samassa toimipisteessä opiskelen nyt kolmatta vuotta jalkaterapiaa ja aikomukseni onkin erikoistua urheilijoihin tulevassa ammatissani.
Mitä uutta on luvassa ensi kevääksi?
Tasokkaita liikuntakursseja, mukaansa tempaavia liikuntapassitunteja ja isompaakin isompi Metrosport-tapahtuma! Myös ryhmäliikuntaohjaajakoulutusta tullaan laajentamaan, joka takaa laadukkaan liikunnanohjauksen myös tulevaisuudessa.
Sami Pesonen
METKAn liikuntakoordinaattori

Esittelyssä METKAn uusi kv-sihteeri Tina Kortelainen!

Miksi hait METKAan ja mitä teit ennen sitä?
Opiskelin sosiaali- ja kulttuuriantropologiaa Helsingin Yliopistolla. Valmistuin 2010 ja sen jälkeen olen ollut Ulkoministeriön kehityspoliittisella osastolla työelämävalmennuksessa ja sijaisena.
Olen kotoisin Saksasta ja opiskellut englanniksi. Toiveissani oli kansainvälinen työpaikka esimerkiksi jossakin kansalaisjärjestössä, jossa pääsisi vaikuttamaan asioihin ruohonjuuritasolta. Myös kehitysyhteistyö kiinnosti ja METKAlla oli siihenkin liittyvä projekti.
Mitä toivot saavasi METKAssa aikaan?
Haluan saada vielä aluillaan olevasta kehy-hankkeesta hienon, mielenkiintoisen projektin, joka kiinnostaisi metropolialaisia! Haluaisin myös saada kaikille uusille kansainvälisille opiskelijoilel oman tutorin.
Tulevana viikonloppuna on vaihto-opiskelijatutorkoulutus, jonne mahtuu vielä mukaan! Tästä ilmoittautumaan. https://elomake.metropolia.fi/lomakkeet/4442/lomake.html
Mitkä ovat ensivaikutelmasi?
Hauska työpaikka! Jatkuvasti tapahtuu, eikä homma ole jäykistynyt hierarkioihin. Ilmapiiri on rento ja mukava.
Edellisessä zinessä esiteltiin METKAn toinen tulokas, tutorsihteeri Matleena Ikola.

METKA's Christina Linza to ESU!

METKA’s International Affairs responsible Christina Linza was nominated for a position at European Student Union ESU’s Social affairs commitee.
Linza is now “a hack” at ESU and her job is to research the problems students face in different parts of Europe and the social aspects of their studies.
Although this might sound like very international work, most of is done from Linza’s own computer and over Skype. There will be some traveling, still!
Linza is taking over the job from Taina Moisander, who has been METKA’s International Affairs responsible of the board of 2009. METKA has a long staning position in ESU!

Tällä palstalla Metropolian opiskelija kertoo opiskelustaan hämmentävän
pienen yksityiskohdan.
pienen yksityiskohdan.
Mitä sä duunaat?

Kirjoitan call sheetiä, joka on elokuvatuotannon kuvausten yhden päivän aikataulu. Se on paperi, joka kaikilla tuotantoon osallistuvilla on käsissään ja jonka avulla pysytään kärryillä siitä, mitä tapahtuu ja mihin aikaan.
Ennen kuin call sheetiä pääsee kirjoittamaan, tarvitaan paljon suunnittelua. Palavereissa tehdään käsikirjoituksen pohjalta kohtausluettelo, jossa on kohtauksen hahmot, kuvauspaikat ja mahdolliset lisähuomiot, kuten että kyseessä on suuri joukkokohtaus tai kohtaukseen tarvitaan traktori.
Kohtausluettelon valmistuttua neuvotellaan ohjaajan, kuvaajan, ääniteknikoiden ja muiden tuotannollisten henkilöiden kanssa ja sijoitellaan kalenteriin kuvauspäivät. Tässä pitää ottaa huomioon esimerkiksi ulkokuvien vuodenajat ja valon määrä.
Lopulta kuvauspäivistä kirjoitetaan call sheetit. Tästä aikataulupaperista näkee koko päivän kulun: mahdolliset aikarajat rakennuksiin pääsyajoissa, kellonajat, jolloin näyttelijät ovat paikalla maskissa ja puvuissa, sekä lounastauot.
Televisio- ja radiotuotannon opiskelijaa haastatteli Ilkka Helo
Kuuluuko sinun opiskeluihisi kiinnostavia toimenpiteitä tai yksityiskohtia, joista haluaisit avautua julkisesti? Kerro niistä seuraavassa zinessä! Ota yhteyttä METKAn tiedottajaan: ilkka.helo-ät-metkaweb.fi

Seuraava METKAzine ilmestyy joulukuun puolivälissä!